"Älä herätä minua aamulla"

Tästä pääset jutun kirvoittaneeseen julkaisuun http://www.iltasanomat.fi/perhe/art-1288595286795.html

"Katja oli kympin tyttö. Hänellä ei ollut edes murrosikää. Yhtenä iltana hän otti 240 tablettia, nukahti, eikä herännyt enää koskaan. Itsemurhan tehneen tytön äidin tuskasta sai alkunsa Nuorten kriisipiste."

Kympin tyttö

Ensimmäinen blogikirjoitukseni sai alkunsa Facebookissa törmäämääni artikkeliin Iltasanomien nettisivustolla.  Artikkelissa Helinä Joenperä kertoo koskettavan tarinan tytterensä, 18 vuotiaan itsemurhasta. Aihe pysäytti minut täysin. Haluan tuoda esille sen mitä tunteita ja ajatuksia mielessäni syntyi ja raottaa myös omaa menneisyyttäni. Kuitenkin ylin tarkoitukseni on tuoda samassa tilanteessa olleita ja olevia nuoria ymmärtämään kuinka lopullista itsemurha on. Itse asiassa olen sitä mieltä, että itsemurha on jokaisen oma päätös. Kyllähän se satuttaa lähimmäisiä, mutta aina sanotaan, että elä itseäsi varten. Kuole myös itseäsi varten. Tämän lauseen ei tule helpottaa kenenkään päätöstä vaan tuoda esiin sen tosiasian, että pystyn samaistumaan liiankin hyvin itsemurhan tehneisiin nuoriin.

Olen nyt 20 vuotias nainen Vaasasta ja opiskelen yliopistossa. Edelleen joka ilta ja aamu syön erilaisia masennuslääkkeitä ja niihin verrattavia aineita. Kokonaislääkemäärä on pienempi kuin vaikeasti masentuneilla, mutta silti minua itseäni leimaa ajatus ihmisestä, joka syö masennuslääkkeitä. Sellainenhan minä olen! Ja joka kerta tuo sama ajatus puistattaa minua. Mikä meni elämässäni vikaan, että joudun turvautumaan lääkkeisiin?

Lyhykäisyydessään olen huostaanotettu nuori, joka päätyi perheeseen, jossa kemiat eivät pelanneet yksiin. Olin kympin tyttö perheessä, jossa kuutonen oli jo erittäin hyvä saavutus kouluarvosanoista. Olin kiinnostunut muodista, terveydestä, liikunnasta, ympäristönsuojelemisesta, harrastin kaikkea mitä pystyin ja luin ja luin. Olin vääränlainen siihen ympäristöön, johon jouduin. 

Pian mielialani katosi syövereihin. Seitsemännellä luokalla alkoi viitelyn kierre. En osannut purkaa pahaa oloani ja sitä ahdistusta ja stressiä mitkä täydellisyyden tavoittelijaa, minua, piinasivat. 
Yhdeksännellä luokalla pääsin sosiaalityöntekijälle, mutta jo silloin minut olisi pitänyt ohjata psykiatrin luo. En osannut puhua, enkä varsinkaan tunteistani. Sosiaalityöntekijä on mielestäni opetettu kuuntelemaan, seuraamaan tilannetta ja yksin hän tekee päätökset. Terapiassa olisin ehkä voinut työstää yhä enenevissä määrin sulkeutuvaa mieltäni ja tunteideni hallitsemattomuutta. 

Pian alakulo ja perfektionismi johtivat epätyypilliseen syömishäiriöön. Liikuin kuin hullu, laihduin yli neljäsosan painostani vain parissa kuukaudessa. Oksensin ja inhosin itseäni. Ruoasta tuli saatana, joka hallitsi jokaikistä minuuttiani. Laadin listoja toisensa perään. Jo puolta vuotta ennen mietin mitä ruokaa saisin syödä jouluaattona. Ruoasta tuli myös jumala, johon siirsin kaiken aikani. Ja mielenterveyteni. 

Kuolemasta tuli minulle itsestään selvyys. Olen sanonut läheisilleni, että ymmärrän täysin ihmisiä, jotka ajavat rekan alle. Miksi en ymmärtäisi? Ja kaikki ympärilläni kaikkosivat peloissaan. Se oli ehkä näin jälkeenpäin ajateltuna hätähuuto, mutta edelleen pystyn sanomaan samoin, vaikka elämäni ainakin ulkopuolisen silmin on varmasti hienon näköistä. Olenhan saanut lähes kaiken. Olen miettinyt miltä tuntuisi hypätä katolta köyden päässä. Miltä tuntuisi viiltää valtimot poikki. Millä lääkkeillä saisin ikuisen hiljaisuuden. Ja silti olen tässä. Miksi?

Pelastusnuorani on ollut tulevaisuus. Olen aina unelmoinut saavani miehen, lapset, koiran, talon ja hyvän koulutuksen. Haluan yletä ja johtaa ihmisiä. Ja koska en koskaan vielä ole tuntenut olevani kotona, olen unelmoinut vielä saavani tuntea tuon tunteen.

Kerran terapeuttini sanoi, että kun on raskaana ja synnyttänyt lapsen niin tietää mikä elämässä todella on tärkeää. Haluan elää yhdessä lapseni kanssa ja hän tulee olemaan myös syy elämiseeni.

Tulevaisuus ja rakkaus todella pelasti minut, vaikka edelleen olen varpaillani reunalla. Onneksi tuuli puhaltaa reunaa vastaan, enkä vielä hetkeen ole putoamassa rotkoon. Elän ja toivon muidenkin elävän vielä pitkään!

Rakkaudella

Helli